Elämästä kasvavat sukupuut ja syntyvät oopperat

Nyt on trendikästä olla kiinnostunut juuristaan, etnisestä alkuperästään ja sukupuustaan. Minäkin kiinnostuin loppusyksystä, sillä en ole tavannut koskaan edes isovanhempiani, paitsi isäni äidin kolmesti, joten mielenkiinto heitä ja heidän esivanhempiaan kohtaan heräsi. 

Isäni puolelta tiedän paljon nimiä 1600-luvulle asti, mutta en maita, saati paikkakuntia. Uteliaisuuteni heräsi myös jo varhaisimmille vuosisadoille, melkein ”Aatamiin” asti. Mistä kaikkialta sukumme onkaan kotoisin, montako kansallisuutta ja rajanylitystä pitää tehdä, että pääsee tuntemattomille juurilleen. 

Muistan lapsena kotipaikkani murteiden kirjon, mikä paljasti muualta muuttaneet. Elävimmin jäivät mieleen iloiset ja vilkkaat karjalaiset ja heidän jälkipolvensa. Sekaan mahtuivat myös savolaiset, pohjalaiset ja tietysti me paikalliset kymenlaaksolaiset. Näistä syntyi sekalainen kimara erilaisia sanoja ja hauskoja sanontoja, kuten ”Talo ei tapojaan muuta, tuli mies vaikka Kivennavalta”.

Suvun potretteja ja rennompaa oloa Suomenlinnan rantamaisemissa.

Tähän Kivennapaan olen nyt oikeastaan juuttunut, sillä kuvittelin vielä viime vuonna äitini suvun olevan savolaista alkuperää, mutta nyt juuret johtavatkin rajan taakse Kivennavalle, josta on lähdetty evakkoon Kuopion seudulle, suomennettu sukunimi ja myöhemmin myös etunimiä. Näistä ei kotona tai suvun kesken puhuttu, eikä annettu selityksiä ruotsinvallan aikaisille nimille vanhoissa suvun hautakivissä. 

On ollut koskettavaa tajuta, että evakkous, joka on ollut osa sielunmaisemaani edesmenneen anopin kautta, onkin totta myös äitini esivanhempien puolelta. Kaiketi siksi evakkolaulut, monet evakkotarinat ja karjalaisuus ovat lähellä sydäntäni. Samoin sotaorvot ja sotalapset, joihin olen tutustunut vasta myöhemmällä aikuisiällä. Nämä tuntemani ihmiset ovat totta, aitoja ja helposti kohdattavia. Heidän kanssaan on luontevaa jakaa niin itkut kuin hersyvät naurutkin. He ovat jättäneet tuon herkkyyden verenkierrossa myös jälkipolvilleen.

En ole itse kokenut sotaa, mutta katsonut Tuntemattoman sotilaan, muitakin sotaelokuvia ja nähnyt sotia ruudun täydeltä televisiosta eri puolilta maailmaa. Surullisinta on, että kaikkiin uutisiin turtuu, kunnes ne tulevat riittävän lähelle. Tämän päivän uutiset Euroopan rajoilta herättävät ikuisuuskysymyksen, eikö ihmiskunta ikinä viisastu ja opi menneistä. On vaikea käsittää ja hyväksyä, että vielä 2020-luvulla joutuu ihmettelemään uhoavia, uhkaavia ja kiristyksellä alistavia valtioiden vallankäyttäjiä. Ennemmin pitäisi olla lupa odottaa valtioviisautta, inhimillisyyttä ja rauhan puolesta puhuvia, joilta ei puutu johtamistaitoja, diplomatiaa, rehellisyyttä eikä yhteistyötaitoja. Silloin orpolasten ei tarvitsisi vaeltaa pitkin ja poikin mantereita.

Lasten kotimaita kaikkialla maailmassa.

OperArt´in tuottama kotimainen Taipaleenjoki-ooppera osuu ajan hermolle. Sen libretto on Panu Rajalan käsialaa ja sävellys Ilkka Kuusiston.  Ooppera kertoo talvisodasta ja Taipaleenjoen taisteluista, joissa runoilija Yrjö Jylhä johti 200 miehen komppaniaa. Vaikka ooppera on sotaooppera, niin siinä sota jää kuitenkin sopivasti taka-alalle. Se on inhimillinen, sillä tärkeän osan saavat myös Jylhän ja hänen Kirsti-vaimonsa sodan aikainen kirjeenvaihto. Hellyttävintä lienee sotaorpo Varpun laulu. Se koskettaa syvältä muistuttaessaan pienimpien, mutta ei vähäisimpien riipaisevista kohtaloista. Heitä elää edelleen keskuudessamme.

Tänä vuonna OperArt, kiitos Jyrki Anttilan, tuo uuden Panu Rajalan käsikirjoittaman Raatteentie-oopperan, jonka sävellyksen on tehnyt Uljas Pulkkis. Ensi-ilta on 1.7.2022 klo 17 Suomussalmen upeassa kesäteatterissa. 

Nämä tosioopperat ovat osa meidän maamme elettyä historiaa, jotka toimivat rehellisinä peileinä, ja joilla on muisti. Ne eivät ole kevyttä operettia, kuten Iloinen Leski, jonka esityspäivämäärät ja paikat löytyvät myös OperArt´in ohjelmistosivun linkkiä klikkaamalla OperArt.

Palaan pian Kivennavalle ja jatkan sieltä ties minne sukujeni juuria etsien. Löytöretki tulee olemaan erityinen juuri minulle, jonka nenä näyttää aina mieluummin eteenpäin, tulevaisuuteen. Enkä nytkään aio jäädä tuijottamaan peruutuspeiliin, vaan haluan laajentaa omaa sekä jälkipolvieni ymmärrystä ja tietoa sukujemme historiasta. Löytämään oman paikkamme sukupolvien ketjussa. 

Tallenne Varpun laulusta Tampere-talon Taipaleenjoki-oopperasta 28.11.2021, laulajana 12-vuotias Olivia Broman. 

Varpun laulu nukelleen

Jo on kuollu miun issoin, soass kauas kaatununna.

Jo on kuollu miun emmoin, surun suureen sortununna.

Sie vain jäänynnä jäljel oma lapsein orporukka,

siulle mie laulelen, kun ei miulle kukaan laula.

Miun ei laulaa pitäisi, ei iloita ensinkää.

Sota kuoletti jo issoin, jo on maammo maahan saatu.

Miks ei kuule miun issoin, miks ei kuule ei havaitse.

Sie vain yksin miut kuulet, sie vain yksin miut kuulet, 

sie lintusein havaitset, sie ainoa suruni tunnet.