Me2 TAMMISAARESSA
Me kaksi naista, Me2, lähdimme muistojen matkaan kohti Raaseporin Tammisaarta. Vuosi aiemmin, naistenpäivänä maaliskuun alussa, olimme olleet saattamassa meille tärkeää henkilöä tuonpuoleiseen. Hänellä piti olla vielä elämää edessä. Yhdessä olimme suunnitelleet näkevämme kevään, hiirenkorvat ja syntymäkaupunkimme meren aallot ja tuoksut.
Korona kuitenkin löysi hänet ennen kevättä kohtalokkaalla tavalla. Pandemiasta huolimatta, Me2 saimme luvan mennä saattamaan häntä Tammisaaren sairaalaan, koska hän oli läheisemme, toisen äiti ja toisen sisko. Kesken saattopäivän poikkesimme henkilökunnan suosituksesta lounaalle paikalliseen ravintolaan. Kokemus oli mieliinpainuva: sisään tullessa saimme punaiset ruusut, pöytäpaikan läheltä ikkunaa niin, että olisimme voineet katsella merelle. Ruoka oli erityisen maistuvaa, vaikka olisi luullut, ettemme olisi huomanneet tehdä makuhavaintoja.
Saattopäivä vaihtui lopulta seuraavaksi päiväksi, mutta vain 105 minuutin verran. Rakkaamme elämä tässä ajassa tuli rajalle ja hän siirtyi kuin salaa verhon toiselle puolelle. Kaikki tapahtui tyynesti, rauhassa ja kauniisti. Hetki oli pyhä, jota kunnioituksella muistamme.
Naistenpäiväruusu
Nyt, reilu vuosi myöhemmin, Me2 istuimme jälleen samassa Tammisaaren ravintolassa, ikkunapöydässä, useasti merelle katsellen. Tunnelma oli leppoisa, jossa oli tilaa muistella ensimmäistä lounaskäyntiämme ja kerrata jälleen saattopäivän tapahtumia. Koimme aidosti, että olimme selvinneet pahimmasta surusta ja elämässä oli läsnä vahva toivo ja ilo.
Höijer´s ikkunanäkymä
Siirryimme pian ajankohtaisiin kuulumisiin, päivitimme perhe- ja työasiat, jotka välillä kutittivat ääneen nauruhermojamme. Ravintola Höijer´sin palvelu ja tarjoilut eivät olleet nytkään pettymys. Pitkän lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan tarkemmin Tammisaareen.
Koska päivä oli hyvin tuulinen ja välillä sateinen, tyydyimme ajelemaan autolla pitkin kapeita katuja ja merenrantoja. Ihastelimme hurmaavia puutalokortteleita. Yksi jugend-henkinen talo vei sydämeni, sen pelkkä lasiterassi riittäisi minulle.
Kirkosta muistui mieleemme monet antoisat kesäkonsertit. Keskustan viehättävät kahvilat eivät tällä kertaa onnistuneet meitä houkuttelemaan, sillä lounaan Crème Brûlée jälkiruokana tuntui vielä tuhdisti keskivartalossa.
Crème Brûlée
Sen sijaan keksimme lähteä kohti uutta Chappe-museota, joka avattiin nyt huhtikuussa. Chappen syntyhistoria on jo yksistään vertaansa vailla. Se sijaitsee kätevästi Raaseporin museon kanssa samassa pihapiirissä. Rakennus edustaa tätä aikaa, onhan se nykytaiteenmuseo ja taidetalo, jonka suunnitteli arkkitehti Asmo Jaaksi. Lopputulos on mielenkiintoinen ja onnistunut kokonaisuus. Sen näyttelyt eroavat perinteisistä taidenäyttelyistä ja uskon niiden kiinnostavan niin nuorempia kuin iäkkäämpiäkin. Ainakin ne ovat ajankohtaisia. Tiloissa on myös osattu hyödyntää viimeisintä näyttelytekniikkaa, mikä monipuolistaa tiedonsaantia. Tästä pääset tutustumaan Chappeen etukäteen.
Chappe
Chappesta pääsee kätevästi maanalaista käytävää pitkin myös Raaseporin museoon, vaikkapa sen kahvilaan. Siitä virkistyneenä on helppo jatkaa vielä vanhan museonkin näyttelyihin, kuten esimerkiksi Helene Schjerfbeckin alkuajan teoksiin ja historiaan, ajalta, jolloin hän asui Tammisaaressa.
Paluumatkalla kotiin kertasimme kaikkea kokemaamme ja näkemäämme, sekä totesimme tyytyväisyytemme. Viisi Tammisaari-tuntia jätti meihin kauniit jäljet. Siksi Me2 päätimme tehdä siitä vuosittaisen perinteemme.
Chappen Meren äärellä-näyttelyssä löytää taidetta veden alta, ilmasta ja maasta. Todellista ympäristötaidetta, jota on luotu metsän antimista mm. sienistä ja kasveista. Syötävää taidetta kauppojen hedelmäosastoilta kerätyistä valikoimista, yhdistettynä teoksissa vilahtaviin villasukkiin ja maihareihin. Näyttelyn taiteilijoita mm. Katja Syrjä, Saara Alhopuro, Tanja Marjaana Heikkilä, Sandra Kantanen, Katarina Reuter, Panu Ruotsalo ja Ahmed Alalousi.