VÄREILLÄ KIRJOITETTUA TAIDETTA
Sain yllätyslahjan, lahjan, joka ei liittynyt mihinkään merkkipäivään tai merkittävään tapahtumaan. Nimitän sitä arkilahjaksi. Se teki minuun suurimman vaikutuksen kuin mikään muu esine, tapahtuma tai asia pitkään aikaan. En osannut siitä haaveilla, tai odottaa sellaista olevan olemassakaan. Se onnistui mykistämään minut.
”Väreillä on viesti” kuuluu yksi elämäni motto. Magentan (= purppuran) viesti on minulle se vahvin, siitä onkin tullut elämäni voimaväri. Haluaisin kertoa sen pitkän tarinan, mutta avaan vain pienesti sen merkityksestä.
Alkujaan purppuraväri oli statussymboli, joka viesti paitsi rikkaudesta, myös vallasta. Se oli hallitsijoiden ja hyvin kalliiden juhla-asujen väri. Rooman valtakunnassa purppura oli virallinen väri, johon vain keisarilla oli yksinoikeus.
Se oli maailman kallein väri, jota sai vain tietystä kotilolajista. Kotilot murskattiin ja keitettiin keittosuolan kanssa. Värjättävä kangas kastettiin tuohon kellertävään kyyppinesteeseen. Väri syntyi, kun kangas ripustettiin kuivumaan ja se reagoi ilman ja valon kanssa. Yhteen roomalaiseen unssiin, 27,75 grammaan, purppuraa tarvittiin noin 20000 kotiloa.
Italiassa vuonna 1859 käytiin Magentan sota ja samaan aikaan purppuraa alettiin valmistaa synteettisesti, siitä se sai nimen magenta. Hinta halpeni, mikä taas mahdollisti värin laajemman käytön.
Magentan löytää luonnosta, kun yön pimeys vaalentuu aamuauringon noustessa. Siinä tumman ja valon rajapinnassa näkyy kapeana, mutta selkeänä magenta. Samoin, jos katsoo luonnonvalossa mahdollisimman valkoisessa tilassa prisman läpi mustan ja valkoisen rajapintaa, erottaa siinä magentan. Sitä kutsutaankin rajaväriksi tai rajailmiöksi.
Minulle tämän värin viesti on ollut monta kertaa elämässä tärkeä, voimaannuttava. Kun on ollut vaikeita ja pimeitä hetkiä, pidempiä tai lyhyempiä, muistutan itseäni: pimeys jossain vaiheessa taas vaalenee, valo alkaa kajastaa, jolloin läsnä on kaikkein arvokkain, magenta. Ilman tumman ja vaalean rajapintaa jäisin paitsi tästä löydöstä.
Tämä saamani arkilahja julistaa juuri tätä. Se on magentan värinen kaulaikoni, kuva nasaretilaisesta ristillä Maria-äidin ja parin opetuslapsen seistessä lähellä, se on Kristus ikoni. Kuva ei ole liian esittävä, pikemminkin piilokuva, heidät löytää kuvasta, kun malttaa viipyä ja katsella tarkemmin. Väri ja kuva ovat sisällöllisesti huikea kontrasti. Suurimman pimeyden ja suurimman valon rajapinnassa syntyi kaikkein arvokkainta, siitä muistuttaa tämän ikonin väri.
Aion kantaa sen ilolla, en korostaen minkään kirkkokunnan tai uskonnon merkitystä, vaan pienen uskon, toivon ja rakkauden todellisuutta. Siihen kätkeytyy elämää suurempi sanoma. Sen aito nahkahihna on kuin kädet kaulallani, iho ihoa vasten, melkoinen rakkauspaketti kenelle tahansa meistä. Ihan vaan siksi, että rohkenemme elää aidosti omannäköistä elämäämme.
Ikonit liitetään myös rukoukseen, josta puhuminen meitä suomalaisia monesti ujostuttaa. Pelkäämme leimautuvamme ties miksi, ihan vaan sen tähden, että juttelisimme luojallemme. Meille, joille syystä tai toisesta elämän peräseinä on tullut joskus lähelle, esimerkiksi oman tai läheisen sairauden kautta, olemme ristineet kätemme ja pyytäneet soperrellen apua.
Ikoni muistuttaa luontevasta yhteydestä pyhään. Siihen ei tarvita pitkiä sanoituksia, riittää pelkkä sydänhuokaus. Kuulun näihin jälkimmäisiin. Rohkenen myös ajatella ikonin osaltaan, piiloviestein, kannattelevan kantajaansa.
Innostuin lahjastani ja olin yhteydessä sen tehneeseen suomalaiseen ikonitaiteilijaan, joka lupautui tekemään Lydias Art´ille erilaisia “huokausikoneita”. Niistä lisää jatkossa, samoin taiteilijasta. Ikonit ovat minulle väreillä kirjoitettua ja merkityksellistä visuaalista taidetta, jota haluan tarjota myös Lydia Havetin blogin lukijoille..
