Valkoista kultaa

Viikkoni alkoi hyvin suolaisissa merkeissä.  Pan-suolapurkkini tuntui tyhjän kevyeltä, joten lisäsin sen kauppalistan jatkoksi. Eipä sitä montaa kertaa vuodessa tarvitse ostaa, koska käytän mieluummin mausteita, joissa toki on myös lisättyä suolaa. 

Hyllyjen välissä hämmästelin suolalajitelman runsautta. Näin heti missä merkkisuolani sijaitsi, mutta ihan mielenkiinnosta rupesin tutkimaan etikettejä purkkien ja pussien kyljissä. Nopeasti laskien löysin lähes 30 erilaista suolaa. Oppisiko noita kaikkia käyttämään. 

Löytyi merisuolaa, vuorisuolaa, hienojakoista, hiutalemaista, kidemäistä, karkeaa ja lohkaremaista, valkoista, rusehtavaa, harmaata, Hawaijin mustaa ja punaista, sekä Himalajan vaaleanpunaista kristallisuolaa. Savulla tai muulla aromisoitua. Erikseen vielä sormi- ja ruususuolaa. Ja ne minun Pan- ja Jozo-paketit, joista jälkimmäinen on tuttu lapsuudenkodistani.

Muistin lääkärissäkäyntini, jolloin sain ohjeeksi vähentää suolankäyttöä, ettei synny paineita. Kyllä tuon monimetrisen suolakokoelman edessä paineeni nousi. Vaivasi ihan kunnolla, että tarvitaanko oikeasti näin paljon erilaisia suoloja. Ei puuttunut enää kuin tiesuola ja rehusuola.

Ilmankos suolaa hölvätään nykyään joka paikkaan, ruuan ja leivonnaisten lisäksi suklaisiin, jäätelöihin, karkkeihin, saippuoihin, shampoisiin, puhumattakaan suolaisista kauneudenhoidoista ja ihonhoitotuotteista. Jopa valaisimista.

Himalajan vaaleanpunaista suolaa

Suola on myös kikka siivouksessa, kirkastaa värit, poistaa ruosteen, hajut, pinttymät, punaviinitahrat, puhdistaa uunin, tummuneet hopeat ja valurautapannun. Jäikö jotain hankalaa puhdistamatta.

Turha ajatella, ettei ennen suolattu kuin syötävät. Suolahoitoja on annettu kautta maailman sivun keskiajalta lähtien. Omaa äitiäni istutettiin suola-ammeessa puolivuotiaana, koska hänellä havaittiin jaloissa turvotusta. Olikohan lääkärin ohje. Tarina ei kerro tai olen unohtanut, mutta hyvin oli äiti suolattu, säilyi hehkeänä yli kahdeksankymppiseksi. 

Kaikki meidät on suolattu luojamme toimesta, kyyneleet ja hiki kirvelevät silmiä ja maistuvat suolaisilta, joskus ihan katkeran suolaisilta. Niihin ei onneksi tarvitse jäädä kylpemään, vaan annetaan juoksevan ja sopivan lämpöisen veden huuhdella koko olemuksemme sielua myöten. Kielemme on ehkä suolaisin osa meitä, sillä se pystyy toimimaan jopa suolalinkona. 

Palasin kaupasta kotiin ja huomasin jättäneeni suolapurkin kassalle tai ostoskärryyn. Availin kaappeja ja vetelin laatikoita sillä mielellä, että pakkohan minulla on olla jotain toistakin suolaa, en ole yhden asian ihminen ollenkaan. Löydös: Maldon-suolaa normina ja smokena vuodelta 2012 ja Himalajan kristallisuolaa vuodelta 2014. 

Suolasaippuat herkullisissa väreissä

Niin ja kylppärin kaapista löytyi kivikova kilon paketti Kuolleenmeren suolaa vuodelta 1989, johon ei enää pysty mitkään aseet. Lasten kummitädin tuliainen, tunnearvoa. Tietysti myös MeineBasen merisuolapurkki, vaikka kuinka mones, sitä olen käyttänyt kohta 20 vuotta kuuriluontoisesti jalkojen ja käsien hoidoissa, mikä tarkoittaa, etten tarvitse rasvata kantapäitä enkä käsiä. Hipiä pysyy pehmoisena. Suosittelen. Kuulemma sillä voi pestä myös ikenet ja hampaat, sekä hautoa peräpukamat, ja kaikkea siltä väliltä.

Suolaa saa maalta ja mereltä, telluksemme on suolan valtaama, yli 70 % siitä on enemmän ja vähemmän suolaisen veden peitossa, samoin sitä on sinussa ja minussa jopa 60 %. Suola, tämä valkoinen kulta, edustaa elämää, elinehtoa.

Ikuinen viisaus ja ihmisen syvin kutsumus on pysyä sopivan suolaisena, jos nasaretilaista on uskominen. Siinäkö elämänsuola.

Suola-aavikko